keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pinaattiohukaiset


2 kananmunaa
3 dl jauhoja
5 dl maitoa
hieman suolaa
250g tuoretta pinaattia

Keitä pinaatit nopeasti kattilassa, valuta vedet pois, jäähdytä ja pilko pieneksi silpuksi.

Lisää kanamunat kulhoon ja riko niiden rakenne. Lisää puolet maidosta ja jauhot. Sekoita hyvin. Lisää loput aineista ja anna taikinan seisoa puoli tuntia. Paista ohukaiset pannulla voissa tai öljyssä.








keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Haukipullat ja dumplingsit

Tämä massa tuli aluksi dumplingsien täytteeksi, mutta siitä tuli myös maukkaita pullia! Nämä ovat melko miedosti maustettuja ja meidän mökkivesien puhtaanmakuisen hauen herkullinen maku pääsee oikeuksiinsa. Dumplingsit dipataan simppeliin dippikastikkeeseen, jossa on soijaa ja mustariisiviinietikkaa.





















Haukipullia tai dumplingseja

750 grammaa haukifileetä ruotoineen
1 rkl raastettua inkivääriä
1 valkosipulinkynsi raastettuna
3 kevätsipulia hienonnettuna
3 rkl shaoshing riisiviiniä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 tl seesamöljyä
(korppujauhoja+vettä ja/tai raastettua retikkaa, jos haluat kuohkeita pullia)

(dumplingkääreitä)
öljyä ja seesamöljyä paistamiseen

Laita haukifileet monitoimikoneeseen ja jauha hienoksi. Sekoita joukkoon mausteet ja painele tiiviiksi massaksi käsin. Pyörittele massasta pullia tai laita täytteeksi dumplingseihin (valmiita dumplingwrappereita saa mm. aasialaista ruokakaupoista mutta voit myös tehdä kuoren itse).

Kuumenna 1 rkl rypsi- tai maapähkinäöljyä sekä 1 rkl seesamöljyä kannellisessa pannussa. Aseta dumplingsit väljästi pannulle ja paista hetki. Laske hella keskilämmölle, lisää noin desi vettä pannulle ja sulje kansi. Odota noin kymmenen minuutia kunnes dumplingsien pohjat ovat kullanruskeita. Nosta valmiit dumplingsit pannulta. 

Tarjoile dumplingsit soija-mustariisiviinietikkadipin (2 osaa soijakastiketta, 1 osa mustariisiviinietikkaa) kanssa. 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Sichuanilaiset chiliravut

Huulet turruttavia tulisia rapuja sichuanilaiseen tapaan wokattuna!




















Sichuanilaiset chiliravut

kahdelle alkupalaksi

350 grammaa eläviä rapuja (noin kymmenen pienehköä rapua)
15 grammaa inkivääriä viipaloituna
15 grammaa valkosipulia viipaloituna, noin kolme kynttä
6 grammaa sichuanpippuria (noin 3 rkl)
6 grammaa kuivattuja chilejä (noin 15 kpl)
2 rkl soijakastiketta
3 kevätsipulin vihreitä varsia hienonnettuna
3 rkl öljyä
0,5 dl vettä

Keitä rapuja 30 sekunttia niin, että ne kuolevat. Paista öljyssä chilejä, valkosipulia ja inkivääri. Lisää kuumaan öljyyn ravut ja sekoita. Lisää joukkoon soija sekä vesi. Peitä wokkipannu kannella ja paista noin kuusi minuuttia välillä sekoittaen. Lisää joukkoon kevätsipulit. Tarjoile kuumana!


torstai 5. syyskuuta 2013

Fajitakset - käytännöllisen aidosti

Fajitaksia ilman nihkeitä valmismausteseoksia tai purkkisalsoja! Lihaa lukuun ottamatta tähän ateriaan ei tule niin erikoisia aineita, ettei niitä saisi lähi-Siwasta. Monitoimikoneen kanssa guacamole ja pico de gallo valmistuvat lähes yhtä nopeasti kuin valmispurkin avaaminen;)
Flank steak on muuten ihanaa lihaa ja sopii myös hyvin erilaisiin wokkiruokiin. Lihaisa maku on mielestäni paljon parempi kuin paisteissa ja fileissä. Olen löytänyt flankkia mm. Stokkan herkusta sekä Kampin K-kaupasta. Oikein originelleihn fajitaksiin grillataan skirt steakia, mutta sitä ei kaupassa ollut.























Fajitakset
neljälle

noin 700 grammaa flank (tai skirt) steakia

keltainen paprika
oranssi paprika
vihreä paprika
punainen paprika
2 sipulia


Marinadi

1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 dl limemehua, noin 6 limeä
3 rkl worcestershirekastiketta tai soijaa
1 rkl sokeria
mustapippuria
suolaa
1/2 tl chilihiutaleita
1 rkl chilijauhetta
1 rkl juustokuminaa
3 valkosipulinkynttä

Lisäksi: esim. guacamolea, pico de galloa, salsaa, juustoa (esim mietoa fetaa, ricottaa tai manourijuustoa), ranskankermaa, salaattia, tortilloita

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Jaa marinadi kahteen osaan. Laita liha minigrip-pussiin ja kaada joukkoon toinen osa marinadista. Sulje pussi ja painele marinadi hyvin joka puolelle. Laita vihannekset toiseen minigrip-pussiin lopun marinadin kanssa. Anna marinoitua vähintään kolme tuntia, mielummin yön yli.
Paistaaksesi pihvin, pyyhi se hyvin marinadista ja paista öljytyssä hyvin kuumassa grillipannussa kaksi minuuttia per puoli (tai grillaa ulkona, niinkuin fajitakset oikeasti kuuluisi valmistaa). Anna lihan levähtää noin viisi minuuttia, ja leikkaa sen jälkeen syitä vasten ohuiksi suikaleiksi. Paista kasviksia valurautapannussa tilkassa öljyä, kunnes kypsiä.

Tarjoile liha ja vihannekset paistopannuilta, jotta ne pysyvät lämpiminä.
Tarjoilimme lisukkeena pico de galloa, guacamolea, juustoa ja lämmitettyjä Nuevo Progreson maissitortilloita.



Pico de Gallo


10 tomaattia
suolaa
pieni sipuli
2 punaista chiliä
puolikas korianteripuska
limen mehu


Kuutioi tomaatit ja sekoita niiden sekaan pari hyppysellistä suolaa. Jätä valumaan siivilään noin puoleksi tunniksi. Sekoita välillä ja heitä valuneet nesteet pois. Siirrä tomaatit kulhoon. Hienonna sipuli, chili ja korianterit ja sekoita ne tomaattien sekaan. Purista joukkoon limemehu ja mausta tarvittaessa lisäsuolalla.







Guacamole

3 avocadoa
pieni punasipuli
punainen chili
puolikas korianteripuska
kahden limen mehu
suolaa

Kuutioi avocadot ja murskaa ne haarukalla. Sekoita joukkoon limen mehu, suola, hienonnettu sipuli, chili ja korianteri.










Lähteet:
http://www.seriouseats.com/recipes/2013/06/grilled-skirt-steak-fajitas-food-lab-recipe.html
http://thepioneerwoman.com/cooking/2013/03/beef-fajitas/

Muhkea lehtikaalisalaatti

Lehtikaali on superterveellistä ja ihanaa salaatissa! Terveellisyyttä vastapainottamaan lisäsin pari pekoninsiivua. Paistoin pekonia ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Sen tein!


Lehtikaalisalaatti
kahdelle

noin 70grammaa lehtikaalia
1 viikuna
2 siivua pekonia
4 retiisiä
puolikas fetapaketti
sitruunan mehu
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Paista pekoni, viipaloi kaikki. Poista lehtikaalista paksut lehtiruodit. Sekoita yhteen.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Rapujen keitto-ohje

Saimme mertoihin tänä vuonna 114 täplärapua. Tarjoilimme ravut perinteisesti keitettyinä paahtoleivän, voin ja tillin kanssa.



Täplärapujen keitto-ohje
noin seitsemälle pääruuaksi

70 rapua
kaksi punttia tilliä, kruunutillin kukinnot koristeluun
n. 7 litraa vettä
250g karkeaaa merisuolaa
7 sokeripalaa

Lisää veteen yksi puntti tilliä, suola ja sokeri. Anna kiehua noin viisi minuuttia ja poista tillit.

Rapuja keitimme 6-11 minuuttia koosta riippuen. Lisäsimme ravut yksi kerralla veteen pää edellä kokojärjestyksessä, noin 15 ravun erissä. Heti ravun lisättyämme suljimme kannen ja odotimme että vesi kiehuu taas kunnolla ennen uuden ravun lisäämistä.

Jäähdytä keitetyt ravut mahdollisimman nopeasti. Nostimme ravut liemestä pois ja laitoimme ulkoeteiseen jäähtymään. Jäähdytä myös lopuksi rapujen keittovesi. Lisää siihen toinen puntti tilliä ja keitetyt ravut. Siirrä jääkaappiin odottamaan syömistä. Rapujen tulisi maustua liemessään 12-24 tuntia ennen tarjoilua.


















Kiitos ravuille! Ovat kovin sympaattisia vipeltäjiä. Mutta niin herkullisia...

Samettinen tattikeitto

Tarjoilin punikkitateista tehtyä keittoa alkuruaksi rapujuhlista. Reseptin muokkasin Anthony Bourdainin sienikeittoreseptin pohjalta.

Tattikeitto
kahdeksalle alkupalaksi

500 grammaa punikkitatteja
5 rkl voita
shalottisipuli
1 litra puljongin kanalientä
2 timjamin oksaa
60 grammaa eli noin kolmasosadesi sherryä (käytin fino sherryä)

Kuulota shalottisipulit voissa ja lisää joukkoon punikkitatit. Anna hautua miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia. Lisää joukkoon kanaliemi sekä timjamin oksa. Anna hautua tunnin verran kevyesti poreillen. Poista timjamin oksa ja soseuta sauvasekottimella. Lisää joukkoon sherry ja anna kiehahtaa.

Koristele smetanalla tai ranskankermalla ja timjaminlehdillä.




Kiitos E kuvista! :)


Tattipiirakka

Tattireseptiä riittää! Löysin tatteja nimittäin kiloittain metsästä ja useiden sienipastojen, -munakkaiden, -keiton ja tämän piiraan jälkeen niitä on vieläkin jäljellä muutamaan ruokaan. Ideoita? Saatanpa tehdä vielä toisen satsin tätä herkullista, täyttävää ja konstailematonta piirasta!


Tattipiirakka


400g tatteja
2 shalottisipulia
2 rkl voita
1 rkl öljyä
2 dl kermaa
2 munaa
120 g mustaleimaemmentalraastetta
1 piirakkataikina (ohje alla)

Paista shalottisipulia öljyssä kunnes ne pehmenevät. Lisää joukkoon voi ja tatit. Paista noin 10 minuuttia. Sekoita kerma ja munat keskenään, mausta seos mustapippurilla ja suolalla. Voite piirakkavuoka ja kauli taikina pohjalle. Lisää taikinan päälle sienimössö ja kaada päälle munakerma. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 50 minuuttia.





Pohjaan käytin normaalia murupohjareseptiäni. Teen usein taikinaa kerralla ison satsin ja pakastan palloina myöhempää käyttöä varten. Nytkin pohja valmistui pakastetaikinasta.

Piirakkapohja

2dl jauhoja
1 tl sokeria
80 gramma kylmää voita paloina
1-1.5 rkl kylmää vettä

Sekoita jauhot, sokeri ja voi. Kun seos on muruista, lisää kylmä vesi.






Teriyakihauki

Teriyakilohi on tunnettu herkku, mutta myös hauki sopii teriyakikastikkeen seuraan mainiosti! Lisänä tarjosin vihreitä papuja maustettuna seesaminsiemillä ja misokastikkeella.


















Teriyakihauki

1 kpl haukifileitä per ruokailija
voita paistamiseen
1 tl inkivääriraastetta
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
teriyakikastiketta (ohje alla, saa myös valmiina supermarketeista)

Paista haukifileet voissa, inkiväärin ja valkosipulisilpun kanssa. Kun ne ovat lähes kypsiä, lisää niiden päälle teriyakikastike. Madalla lämpöä. Pyöritä pannulla kastikkeessa, niin että fileet ovat kauttaaltaan peittyneet kastikkeeseen. Paista kypsiksi, mutta varo polttamasta (sokeri teriyakikastikkeessa palaa helposti).

teriyakikastike
1 desilitra

0,3 dl soijaa
0,3 dl sakea
0,3 dl miriniä
2 rkl sokeria

Mittaa aineet kattilaan ja anna porista miedolla lämmöllä noin viisi minuttia.

Vihreät pavut seesaminsiemenillä

300 grammaa vihreitä papuja
1 tl shiromisoa
1 tl miriniä
0,5 tl riisiviinietikkaa
1 tl seesamöljyä
1 rkl seesaminsiemeniä

Paahda seesaminsiemenet pannussa. Keitä vihreitä papuja 2 minuuttia. Valuta. Lisää seesamöljy pannulla. Sekoita joukkoon pavut. Paista hetki, ja lisää joukkoon mison, etikan ja mirinin sekoitus. Nosta liedeltä ja koristele seesamsiemenillä.

Maukas kasvischili

Tämän chilin aineslista on todella pitkä, mutta kaikkea ei tarvitse lisätä. Tällä reseptillä chilistä tuli kuitenkin mielettömän herkullista! Kiitos veljelle chiliohjeistuksesta.


















Chili
kuudelle, mutta chili on parempaa seuraavana päivänä, joten kannattaa tehdä reilusti!

1 ancho chili
5 kuivattua punaista jalapeno chiliä
1,5 rkl juustokuminan siemeniä
1 rkl korianterin siemeniä
1 tähtianis
2 neilikan kynttä
1/2 tl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua maustepippuria
1 fond cup, liha, kana tai kasvis
2 laakerinlehteä
1-2 chilipotlea adobo kastikeessa sekä rkl kastiketta
4 rkl worchestershire kastiketta (tai soijaa, jos haluat kasvisruokaa)
4 palaa tummaa suklaata
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1 rkl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua meiramia
1 purkki kuorittuja tomaatteja tomaattiliemessä
auringonkukka- tai rypsiöljyä paistamiseen
2 rkl valkoviinietikkaa tai omenaviinietikkaa
0,5 dl omenamehua
2 rkl sokeria
1 purkki mustapapuja
1 purkki isoja valkoisia papuja
1 purkki kidneypapuja
2 rkl bourbonia
3 rkl masajauhoja
korianteria
juustoraastetta (käytin nuorta goudaa)
avocadoa


Paahda juustokuminan ja korianterin siement, tähtianis sekä neilikan kynnet pannulla ja lopuksi mortteloi ne hienoksi. Paahda pannulla kuivatut chilit. Poista niistä siemenet ja pilko hieman. Lisää chilit kattilaan  ja peita ne 6 desillä vettä. Lisää joukkoon yksi fondikuppi ja laakerinlehdet. Anna kiehua kunnes chilit ovat pehmenneet, noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon mausteet, chipotle, 4 palaa tummaa sukaata ja 4 rkl worcherstershire kastiketta, nosta laakerinlehdet sivuun ja soseuta seos sauvasekoittimella. Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet sekä paprika. Paista sipuleita keraamisessa padassa öljyssä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää joukkoon paprikan palat ja paista vielä pari minuuttia. Lisää joukkoon oregano, meirami ja valkosipuli. Paista vielä hetken ja kaada joukkoon tomaattit, ja pilko ne lastalla. Lisää joukkoon pavut, chilipyree, etikka, sokeri ja omenamehu sekä laakerinlehdet. Anna porista miedolla lämmöllä noin 15-20 minuuttia. Kun paprikat ovat sopivan kypsiä, lisää joukkoon bourbon ja masa-jauhot. Koristele korianterilla, juustoraasteella  ja avocadon kuutioilla.