tiistai 28. tammikuuta 2014

Sätkykanaa kookosriisillä (eli resepti aurinkoiseen karibialaiseen makuelämykseen )

Miten sinä suomentaisit Jerk Chickenin? Sätkykana, kuivakana vai idioottikana? Ehkä vain jerk kana. Jerkkana. Googlekaan ei parin jerk kana reseptin lisäksi suomalaisia osumia liiemmin tarjoillut. Miten vain, suosittelen kokeilemaan Jamaikan makuja talvellakin. Ne lämmittävät. Oikea Jerk Chicken tehdään grillaamalla ja savustamalla kana maustepippuripuun oksilla, mutta me teimme sen ihan vain uunissa. Kookosriisi ja habanero-sipulilisuke ovat täydellisiä kavereita sätkykanalle. Lisäksi tarjoilimme tomaatti-avocadosalaattia (koska kasviksia). Huom. allaolevan huomattavan annoksen (1 kana, 3dl kuivaa riisiä jne) söimme kolmistaan. Huom! Kaikki män, mukaanlukien uunissa muhinut marinadikastike lusikoituna kanan ja riisin päälle.

Tämä oli niin hyvää... Yah mon!

Sätkykana
kolmelle - oikeesti

1 kana tai broileri tai vastaavia paloja (rintafileillä on riskinä kuivua, kokeile rintaleikkeitä luulla ja nahalla sekä koipireisiä)

Marinadi

6 habaneroa
3 kevätsipulia
1/2 sipuli
4 valkosipulinkynttä
5 cm pala inkivääriä
3 limen kuori ja mehu (raasta vain vihreä osa aivan pinnasta)
2 rkl kookospalmu- tai fariinisokeria tms.
neljän timjaminoksan lehdet
1 rkl mortteloituja maustepippureita
1 tl raastettua muskottipähkinää (kokeile raastaa kokonaista muskottipähkinää microraastimella)
0.5 dl soijaa
0.5 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kana kolmeen osaan, niin että yhdessä osassa on oikean puolen koipireisi, rinta ja siipi, toissessa vasemman puolen sama ja kolmannessa kanan rintakehä ja selkä. Säästä selkäpala esim. kanaliemen valmistukseen. (Esim. Tom Kha Kaihin)
Hienonna sipulit, inkivääri ja habanerot. Lisää blenderiin muiden marinadiainesten kanssa. Blendaa kunnes hienoa. Laita minigrip-pussiin kanan puolikkaiden kanssa. Hiero hyvin niin, että marinadi leviää kaikkialle. Pistä jääkaappiin marinoitumaan vuorokaudeksi.
Kaada kanat marinadeineen uunivuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa folioolla tiukasti peitettynä tunnin verran. Poista folio ja paista vielä grillivastuksen alla noin 30min kunnes kana on pinnalta ruskistunut. Jos käytät pienempiä paloja, paistoaikaa voinee lyhentää.

Kookosriisi

3 dl basmatiriisiä
3 kevätsipulia
3 valkosipulia
tölkki kidneypapuja
tölkki (400 grammaa) kookoskerma
suolaa ja mustapippuria
öljyä
vettä (noin 6dl)
(halutessasi yksi kokonainen habanero muhimaan riisin sekaan hauduttamisen ajaksi Jamaikalaiseen tyyliin, mutta meiltä loppuivat habanerot)

Paista pilkottuja valkosipuleita ja kevätsipuleita öljyssä miedolla lämmöllä, kunnes ne pehmenevät mutteivat ruskistu, noin 5 min. Lisää joukkoon riisi, kookoskerma sekä kidneypavut. Sekoita usein. Kun neste alkaa kuivua, lisää joukkoon vettä, kunnes riisi on kypsynyt ja ylimääräinen vesi haihtunut.

Habanero-sipulilisuke

1 habanero
1/2 pieni sipuli
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa

Leikkaa sipuli ja habanaero ilman siemeniä ohuiksi pitkiksi suikaleiksi. Sekoita muiden aineiden kanssa pienessä purkissa. Anna muhia noin 4 tuntia.

Lähteet: http://www.jamaicatravelandculture.com/food_and_drink/jerk_chicken.htm
http://www.seriouseats.com/recipes/2013/08/jerk-chicken.html

Goalainen curry ahvenista, sinisimpukoista ja katkaravuista

Isäni on vaimonsa kanssa juuri lomalla Goalla. Odotan tuliaisiksi aromaattisia intialaisia mausteita. Niitä odotellassani tein tätä Goalaista curryä isän kalastamista ahvenista. Tämä oli kahdelle, mutta kastiketta jää reilusti yli seuraavan päivän kasviscurryyn (itse laitoin pakasteherneitä ja pienen kesäkurpitsan). Jos teet useammalle kuin kahdelle, lisää vain vedenelävien määrää. Ekologisempaan versioon laita vain sinisimpukoita ja suomalaista kalaa ja jätä jättikatkaravut pois.

Goalainen kalacurry
kahdelle

1 rkl korianterinsiemiä
1 tl juustokuminaa
4 neilikaa
1 tähtiänis
pieni pala kassavaa tai kanelia (noin 1*3cm pala)
kuivattuja chilejä (käytin 10 kpl intialaista kasmirchiliä)
1 tl kurkumajauhetta
3 murskattua valkosipulinkynttä
3 cm pala inkivääriä
öljyä
1/2 tl sinapinsiemeniä
2 pientä punasipulia hienoksi silputtuna
2 tomaattia soseutettuna
1 tölkki kookosmaitoa
1 rkl palmusokeria
1 rkl tamarindia tai etikkaa
4 ahvenfileetä
4 raakaa kuorimatonta jättikatkarapua
6 sinisimpukkaa
tuoretta korianteria

Paahda mauseet (korianteri, juustokumina, neilikka, tähtianis, kaneli ja chilit pannulla. Laita mortteliin tai monitoimikoneen maustemyllyyn ja hienonna. Lisää kurkumajauhe, valkosipulinkynnet ja inkivääri ja mortteloi.

Kuumenna noin 2rkl öljyä pannulla, kunnes suht lämmintä. Lisää sinapinsiemenet. Anna paahtua, kunnes ne poksuvat, laske lämpöä ja lisää sipulit. Kuullota sipuleita viisi-kymmenen minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon mortteloitu maustesesos. Sekoita pari minuuttia, ja lisää joukkoon tomaattimurska. Sekoita taas muutama minuutti, lisää hieman vettä (noin 1 dl), sekoita ja jätä hautumaan noin 10 minuutiksi. Lisää joukkoon kookosmaito, sokeri ja tamarindi/etikka. Anna hautua noin 10min lisää. Mausta suolalla. Upota kalafileet kastikkeeseen. Anna hautua noin minuutin verran. Lisää joukkoon sinisimpukat ja toisen minuutin päästä katkaravut. Kypsennä vielä noin 4 minuuttia kunnes kaikki ovat kypsiä, simpukat avautuneet ja katkaravut punaisia. Koristele tuoreella korianteriila ja tarjoile basmatiriisin kera.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kung Po kana, se suosikkiwokki

Tämä kung po kana on hieman autenttinen, hieman suomalainen. Autenttisen tekee hapanimeläkastike, jonka pohjana on mustariisietikkaa, sekä maapähkinät ja sichuanpippurit. Suomalaisen (tai länsimaalaisen) tekee se, että olen lisännyt kasvikset samaan wokkiin. Ihan perinteisimmillään niitä ei sotketa joukkoon, vaan tarjoillaan erikseen wokattuina tai höyrytettyinä. Me suomalaiset yleensä wokatessamme kumminkin suosimme yhden wokin tekniikkaa, eikä useita pikku annoksia jaksa alkaa valmistamaan. Kannattaa kumminkin käyttää hieman enemmän aikaa siihen, että vihannekset wokkaa ensin erikseen, jotta niistä tulee juuri sopivan paahtuneita ja rapsakoita. Wok-hei ei ehkä ole samalla tasolla kuin kunnon kiinalaisissa ravintoloissa, joissa liekit nielevät wokkeja. Kotiwokilla jatkuvaa sekoitusta kannattaa välttää, sillä lämpötilat ovat pienemmät. Odota mielummin rauhassa, että ainekset paahtuvat. Jos haluat autenttisempaa, niin jätä paprikat ja sellerit pois ja laita enemmän kanaa. Tällöin paista kana useassa erässä ja niin edelleen. Näin tämä kungpo on oikein namia ja helppoa ja nopsaa. Kokeilkaa vaikka, näin hyvää ei varmasti saa lähikiinalaisen take-awayna (riippuu tietysti ihan pikkuisen, missä se lähikiinalainen on, en nyt sentään ala haastaan noille aiemmin mainitsemilleni liekkiwokkipaikoille tai kiinalaisille isoäideille;)).

Pari ei-niin-suomalaisesta ruokakomerosta löytyvää ainesosaa kuuluu mukaan: chinkiang mustariisiviinietikka ja sichuanpippurit. Molempia kannattaa ehdottomasti hommata ja kokeilla, mikäli ne eivät ole tuttuja. Ne ovat must-aineita sichuanilaisessa kungpo kanassa, vaikkakin länsimaisissa versioissa on kaikkea muuta ja sitten ties mitä (ei siinä mitään, kannattaa olla luova, mutta oikeaa kungpoa on mielestäni vaikea parannella). Molempia saa useimmista etnisistä ruokakaupoista. Mustariisietikka on ihanaa ja siitä saa tehtyä mahtavan dipin mm. dumplingseille sekoittamalla joukkoon hieman soijaa. Sichuanpippuri on taas suosikkimausteitani, joka sopii niin moneen: vaikka suomalaisten friteerattujen muikkujen mausteeksi. Huonona puolena se menettää makunsa pian. Tuoksu on sitruunainen ja raikas maku puuduttaa suuta. Sichuanpippuri on mielestäni parhaillaan kokonaisena paahdettuna ja samantien mortteloituna.

Kung po kana
kahdelle normimättäjälle (tai useammalle pieniruokaiselle)

2 kokonaista marinoimatonta broilerin rintafileetä tai kaksi koipireittä tai jopa prk valmissuikaletta (koipireisi on kumminkin parasta, suosittelen kokeilemaan) tai vaikka kokonainen kana jos teet isolle sakille
4 valkosipulinkynttä
noin 3cm pala inkivääriä
3 pientä shalottisipulia tai pieni pala purjoa tai valkoiset osat nipullisesta kevätsipuleita
noin 12 kuivattua kiinalaista chiliä
1 tl sichuaninpippuria (+ 1 rkl lisukkeeksi)
1 dl kuorimattomia maapähkinöitä
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
2 sellerinvartta
maapähkinäöljyä tai muuta neutraalia öljyä

marinadi kanalle

hyppysellinen suolaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl shaoshingviiniä (voit korvata kuivalla sherryllä tai vaihtoehtoisesti vedellä)
2 tl maizenaa

kastike 

2 rkl sokeria
2 tl maizenaa
2 tl tummaa soijakastiketta (mikäli et omista, korvaa sokeri fariinisokerilla ja tämä soijalla)
2 tl soijakastiketta
2 rkl Chinkiang mustariisiviinietikkaa
2 tl seesamöljyä
2 rkl vettä tai kanalientä (ylempää)


Poista kanasta luut ja leikkaa liha suupalan kokoisiksi siivuiksi. Sekoita marinadiin. (Jos haluat vielä pikkuisen parempaa, kiehauta luut nopeasti pienessä määrässä vettä ja anna hautua hiljalleen poristen pinnalle muodostuva vaahto pois kuorien. Tätä kanalientä voit lisätä kastikkeeseen ja pakastaa loput esim. jääpalapusseissa tulevaan wokkailuun.)

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paahda maapähkinöitä noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä pikkuisen ja hiero pähkinöitä keittiöpyyhkeen välissä. Kuoret irtoavat näin helposti. Poimi pähkinät joukosta.

(Halutessasi: Paahda 1 rkl sichuanpippuria kuumalla kuivalla pannulla muutaman minuutin ajan, kunnes aromit leijailevat ilmassa. Mortteloi hienoksi.)

Leikkaa valkosipuli ohuiksi suikaleiksi. Hienonna inkivääri (kokeile muuten kuoria inkivääri teelusikalla). Leikkaa shalottisipulit reilunkokoisiksi viipaleiksi. Leikkaa paprika kuutioiksi ja viipaloi selleri. Yhdistä kaikki kastikkeen ainesosat.

Laita kaikki valmiiksi käden ulottuville. Laita hella kuumalle ja kuumenna wokissa noin 2 rkl öljyä kunnes se savuaa hieman. Lisää wokkiin paprikat ja sellerit. Anna kuplia kuumassa öljyssä noin 30 sekunttia, sekoita, odota 30 sekunttia, sekoita ja odota vielä 30 sekunttia. Sekoita voimakkaasti vielä pari kertaa. Vihannesten tulisi olla hieman paahtuneen mustuneita ja paprikan kuoren osoittain "rakoilla". Kaavi vihannekset pois wokista ja nosta syrjään. Lisää wokkiin toiset 2 rkl öljyä ja anna lämmetä. Lisää öljyyn ensin kokonaiset tai hieman rikotut chilit ja sitten 1 tl sichuanpippureita. Sekoita parikymmentä sekunttia, ja varo etteivät ne pala. Nosta chilejä ja pippureita wokin reunoille, mikäli ne ovat vaarassa palaa. Lisää pohjalle kuumaan öljyyn kananpalat. Odota taas aina noin 30 sek ennenkuin sekoitat kanoja (jotta ne ruskistuvat kauniisti). Wokkaa kanoja noin puolitoista minuuttia ja lisää joukkoon shalottisipuli, valkosipuli ja inkivääri. Wokkaa vielä noin 2-3 minuuttia kunnes kanat ovat kypsiä. Lisää joukkoon paprika ja selleri. Sekoita. Lisää joukkoon juuri sekoitettu kastike ja sekoita joukkoon. Lisää maapähkinät. Sekoita jällleen, nosta hellalta. Ripottele päälle jauhetut sichuanpippurit ja tarjoile välittömästi höyrytetyn riisin kanssa.

Huom: Kastikkeen ohje on rosvottu melkein suoraan Fuschia Dunlopin kirjasta Land of Plenty. Koska se on hyvä kastike. Myös muuten on otettu mallia. Soosin määrä on tietysti tuplattu, koska kyllä sitä soosia saa olla paljon suomalaisen mielestä.



lauantai 11. tammikuuta 2014

Sichuanin juustokuminalammas

Sichuanilainen kuminalammas yhdistää neljä suosikkimaustettani: sichuanpippuri, juustokumina, chili ja tuore korianteri. Sichuanpippuri on taivaallista, kunhan se vain on suhteellisen tuoretta ja siinä on kirpeä hieman sitruunainen tuoksu. Kiinalaisen työkaveripariskunnan joulujuhlissa olisin voinut syödä heidän Chongqingistä tuomaansa sichuanpippuria lusikalla (ja vähän söinkin!). Tämä ruoka on enemmän Xianjiangin alueen ruokaa kuin sichuanin, sichuanilaisen siitä tekee lähinnä sichuanpippuri. Sitä kutsutaan usein mongolialaiseksi lampaaksi.
Chiliöljyä voit tehdä itse tai ostaa kaupasta. Itse tehty on tietysti parempaa. Jos et pidä kovin tulisesta ja/tai öljyisestä ruuasta, voit myös jättää chiliöljyn pois.

Sichuanin mongolialainen lammas
kolmelle

2 lampaan potkaa tai 500 gramman pala niskaa
3 rkl juustokuminan siemeniä
1 rkl sichuanpippureita
suolaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviiniä
kourallinen kiinalaisia kuivattuja kokonaisia chilejä (noin 10-15)
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
iso sipuli suikaloituna
4 sellerinvartta
1-6 rkl chiliöljyä (riippuu kuinka tulista haluat!)
maapähkinäöljyä paistamiseen
tuoretta korianteria
tarjoiluun: mortteloitua sichuanpippuria

Leikkaa lammas ohuiksi suupaloiksi lihassäikeitä vasten ja paloittele vihannekset. Paahda juustokumina ja sichuanpippurit pannulla. Laita ne mortteliin ja hienonna hyvin. Mortteloi huolella, sillä sichuanpippuri voi tuntua hiekkaiselta hampaissa, jos se ei ole tarpeeksi jauhettu. Yhdistä valkosipulit, sichuanpippuri-juustokumina, soija, riisiviini ja ripaus suolaa ja sekoita lammaspaloihin. Kuumenna pari ruokalusikallista öljyä valurautaisessa tai hiiliteräksisessä wokissa. Kun öljy on kuumaa ja savuaa, lisää siihen kokonaiset chilit. Anna paahtua hetken, noin 30 sekunttia. Nosta chilit joko wokin reunoille tai lautaselle syrjään. Kannattaa wokata lihat ja vihannekset erissä. Wokkaa kasviseriä noin kaksi minuuttia ja lammaseriä noin neljä. Tarkoitksena on saada lampaaseen rapea ruskea pinta ja vihannekset paahtuneiksi ja paikoittain mustuneiksi, silti säilyttäen rapsakkuutensa. Tätä varten kannattaa levittää aineet wokin pohjalle (ja wokata vain sen verran, että ne mukavasti mahtuvat sinne), odottaa kolmekymmentä sekunttia -minuutti, sekoittaa, odottaa, jne. Lisää lopuksi kaikki aineet wokiin chilien ja chiliöljyn kanssa ja wokkaa vielä hetki kunnes lammas on kypsää. Koristele tuoreella korianterilla. Minä tykkään lisätä vielä sichuanpippuria ruuan päälle kuin parmesanjuustoa.

Lähteet: http://www.riceandpickle.com/2011/09/xinjiang-style-lamb-with-cumin/
http://www.seriouseats.com/recipes/2012/06/mongolian-sichuan-style-lamb-with-cumin-chilis-and-cilantro-recipe.html?ref=search
ja New Yorkin kiinalaiset ravintolat:)

Sauvasekoitinhollandaise - helpoin ja nopein kastike

Äärettömän helppo hollandaise Bamixilla, tai vastaavalla sauvasekoittimella. Toimii ainakin kuin unelma bamixin soseutuslevyllä. Soseutuslevyllä myös majoneesi onnistui noin neljässä sekunnissa. Vanhan sekoittimeni kanssa sain aina jännittää onko tänään hyvä päivä emulgoitumiseen (ja jouduin usein värväämään jonkun hakemaan lisää munia ja öljyä kaupasta). Idea sauvasekoitinhollandaiseen tuli seriouseatsin reseptistä.
Kuvassa kärähtäneitä uunissa paahdettuja ruusukaaleja ja hieman rikkoutunut nieriäfilee. Hollandaise kumminkin näyttää täydelliseltä. Huom: jos minä osaan tehdä tämän sellaisena päivänä, kun poltan ruusukaalit ja rikon nieriän, niin osaa kuka vain!

Nyt parsakautta odottamaan!

Helppo hollandaise

1 keltuainen
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
100grammaa lämmintä sulaa voita

Laita yksi keltuainen, ripaus suolaa ja sitruunan mehu sauvasekoittimen kulhoon. Sulata voi pienessä kattilassa. Käynnistä voimmakkaammalla nopeudella ja tarkista että terä osuu keltuais-sitruunamehu seokseen, mikäli ei, purista lisää sitruunanmehua tai lisää tilkka vettä. Kaada kuuma voi ohuena vanana sekaan pitämällä sekoitin käynnissä kulhon pohjalla. Nostele lopuksi sauvasekoitinta ylös alas muutaman kerran tasataksesi kastikkeen. Tarjoile heti kuumana.

torstai 9. tammikuuta 2014

Putting on pounds in New York - kokkailua ja ravintoloita Nykissä!

Joulukuisella New Yorkin työmatkalla keskityin herkutteluun. Mainen hummerisato oli ollut ennätyksellinen. Hummerit maksoivat 9.90 dollaria poundilta (sori, vaikka pound on naula suomeksi, niin se vain kuulostaa liian oudolta). Autoin Mainen hummerinpyytäjiä parhaani mukaan kokkailemalla ja syömälllä ulkona.

Sain käyttööni viikoksi asunnon Upper West Sidestä keittiöllä, ja otin siitä ilon irti:) Tämä kuva on aurinkoisena päivänä työpaikan ikkunasta.













Chelsea marketista sai ihania "Fresh never frozen" katkarapuja. Koska olin juuri ostanut jättimäisen mangon, chilejä ja kasan tomatilloja oli täysin selvää että rouskuvat katkaravut toimisivat täydellisesti pehmeiksi grillattujen poblanoiden (paprikamaisia chilejä tai chilimäisiä paprikoita), hedelmäisen mangosalsan ja kirpakan salsa verden lisänä. Annoksen kruunaa ripaisu glutamaattirikasta hyvää ja vanhaa parmesanjuustoa.



Katkaraputacot, grillattua poblanoa, salsa verdeä ja mango-avocadosalsaa

Raakoja, kuorimattomia katkarapuja
Poblanochilejä
Tortilloita (Suosikkini Suomessa on Nuevo Progreson maissitortilla)
Parmesanjuustoa
Limeä
Ranskankermaa

Katkaravut

Paista sulat katkaravut kuorineen pannulla oliiviöljy-voiseoksessa. Mausta ripauksella suolaa.

Poblanot

Grillaa poblanot joko grillissä tai uunissa usein käännellen, kunnes nahka on paikoitellen mustunut karrelle. Laita poblanot minigrippussiin ja anna höyrystyä kymmenisen minuuttia. Kuori ne ja leikkaa siivuiksi.

Mango-avocadosalsa

1/2 mango
1 avocado
lime
chili (käytin vihreää serranochiliä, mutta habanero tai scotch bonnet sopisi vielä paremmin)
tuoretta korianteria
ripaus suolaa

Kuutioi mango ja avocado sekä hienonna chili ja kourallinen korianterin lehtiä. Purista sekaan limemehu ja mausta suolalla.

Salsa verde

4 tomatilloa
pieni sipuli
serranochili (tai vastaava vihreä chili)
lime
tuoretta korianteria

Kuori sipuli. Lisää sipuli, tomatillot ja chili kattilaan ja kiehauta. Anna hautua vajaa kymmenen minuuttia kunnes ne ovat pehmenneet. Poista chilistä kanta ja lisää se tomatillojen ja sipulin kanssa blenderiin. Purista joukkoon limen mehu ja kourallinen tuoretta korianteria. Soseuta ja mausta suolalla.

Tarjoilu

Kasta tortillat nopeasti vedessä ja paahda kuivalla kuumalla pannulla lämpimiksi. Peitä keittiöpyyhkeellä ennen tarjoilua, jotta tortillat eivät ehdi kuivua ja viiletä. Vaihtoehtoisesti dippaa veteen ja grillaa lämpimiksi. Vesikikka estää tortilloita kuivumasta liikaa.

Täytä tortilla poblanosuikaleilla ja kuorituilla katkaravuilla. Raasta päälle hieman parmesanjuustoa. Tarjoile salsojen ja ranskankerman kanssa. Ranskankerma tasapainottaa salsojen tulisuutta.

HUOM. tomatilloja saa aina välillä Stockmannin herkusta. Myös poblanoita on lähes aina tarjolla herkussa. Heinän puutarhasta saa suomalaisia poblanoita kausituotteena.

Mahi Mahi avocado-mangosalsalla ja hummerikastikkeella. En ole ennen syönyt mahi mahia. Ostin sitä marketista, koska luin sen olevan nopeakasvuinen ja pyynnin suht kestävällä pohjalla (johon isäni sanoisi ettei hänen kalastuksensa ainakaan ole kovin kestävällä pohjalla kun aina välillä alkaa väsyttään, heh heh..). Ei nyt mikään paikallinen fisu, mutta uteliaisuus voitti. Hyvää se oli. Omanlaisensa maku, rakenne oli lihaisa ja maku täytetäisen rasvainen ja hieman makeahko. Mahimahimaista.

Hummeripasta. Hain kokonaisen hummerin Chelsea marketin Lobster Placesta ja tuorepastaa ja viisivuotiasta parmesaania marketin Buon Italia-liikkeestä. Perkasin hummerin. Kuulotin kuoret ja shalottisipulia voissa, lisäsin lorauksen valkoviiniä ja pienen lorauksen valkoviinietikkaa, keitin kokoon, lisäsin lorauksen bourbonia, keitin kokoon. Vettä sekaan ja keitin kokoon ja siivilöin. Lisäsin kastikkeen joukkoon kermaa, hieman raastettua sitruunankuorta, suolaa ja valkopippuria. Lisäsin keitetyt pastat ja hummerin ja koristelin silputulla rakuunalla.


Näihin rapukakkuihin (crab cakes) laitoin puoli poundia jumbo lump crab meatia, munan, nokareen majoneesia, silputtua lehtipersiljaa, rakuunaa ja kevätsipulia. Kuorrutin pankolla (leivän murusia) ja paistoin voissa. Lisäsksi söin nopeasti ryöpättyä mangoldia ja Mayer sitruunaa.









Herkuttelua ulkona

Melkein kaikki mitä New Yorkilaisissa ravintoiloissa olen syönyt on hyvää. Tässä kumminkin sellaisia, joihin menisin ehdottomasti uudelleenkin. Suurin osa on Upper West Sidellä, koska siellä työskentelen.

Xi'an Famous Foods, kävin Upper West Siden putiikissa. Parhaita syömiäni noodeleita! Lammasta, kuminaa, paljon paljon ihanaa chiliöljyä. Täällä syödään mahdollisesti seisten kertakäyttölautasesta mutta ruoka on täydellistä. Miniketjun ravintoloita on ympäri Manhattania mutta ensi kerralla aion tehdä reissun Flushingiin Queensiin ketjun alkuperäisravintolaan Biang!iin.

Szechuan Gourmet 39th St (between 6th & 5th Ave). Aitoa sichuanilaista, jota sichuanilainen työkaverini suositteli autenttisimpana paikkana New Yorkissa. Mieleen jäivät varsinkin naudan jänteet (!) chiliöljyssä. Gourmeejänteitä.

Legend Upper West Side. Kävin kiinalaisten työkavereiden kanssa. He osasivat tilata! Söimme muun muassa keittoa vain kiinaksi olevalta specials listalta, jossa oli pikkelöityjä vihanneksia, sieniä (erikoisia sieniä!) ja lihaa, sekä lihaa ja mahalaukkua chiliöljyssä. mmmm chiliöljyssä kaikki on herkkua:) 

Shanghai Cafe Deluxe (100 Mott Street). Ihan mielettömiä xiao long bao - eli soup dumplingseja. Ne eivät olleet menulla tällä nimellä, mutta koska ravintolan nimessä oli Shanghai (ensimmäinen Shanghai, johon nälkäisenä Chinatownissa törmäsin), oletin, että niitä on tarjolla ja tilasin niitä sujuvalla (hah!) kiinalla. Myöhemmin kuulin työkavereiltani, että tämä on nimenomaan parhaita paikkoja Chinatownissa syödä soup dumplingseja. Kävin myöhemmin myös toisessa paikassa Mott Streetin eteläpäässä, mutta ne eivät olleet näin hyviä. 

Canteen 82 on museon lähellä oleva kiinalainen, josta saa myös soup dumplingseja, joskaan ei sellaisia makupommeja kuin yllämainitusta paikasta. Mutta koska joskus vain tarvitsee saada soup dumplingseja Upper West Sidellä. Tai lobster roll.







Luke's Lobster. UPW Amsterdam Ave. Kävin neljä kertaa hakemassa lobster rollin lounaaksi. Se on niin hyvää. Voista leipää, hipaisu majoneesia, iso keko hummeria ja ripaus sellerisuolaa. Sellerisuola kruunaa sen. 




Lobster Place @ Chelsea Market. Kokonainen höyrytetty 1,5 poundin hummeri noin 20 dollarilla voin ja sitruunan kera valmiiksi murskattuna. Lisäksi ihania ostereita yli kymmentä eri laatua. Makuerot eri tyyppisten ostereiden välillä ovat massiivisia. Mieleen jäivät wellfleet ja plymouth rock. Myös sushi näytti erinomaiselta, mutta sen maistaminen jää ensi kertaan.




Los Tacos No. 1 @ Chelsea Market. Ihania tacoja kolme dollaria kappale. Kuoret prässätään tuoreeltaan edessäsi. Salsoja possukulhoista saa lisätä itse niin paljon kuin haluaa.

Cocina Economica Mexico. Varsin hyvää meksikolaista. Cemitakset ovat nami lounas. Myös braised prawns maistui ja habanerolisuke oli herkkua.





Shake Shack. Ihan museon kulmalla. Tämän vuoksi ykkösvalintoja kun työpäivä venyy pitkäksi! Purilaiset ovat vallan hyviä. Yllättävän hyviä. Ja valmistuvat hetkessä. Tämäntyyppisen hampurilaispikaruokaketjun hyväksyn:)

Lisäksi olen ostanut aina kiloittain mausteita kotiinviemisiksi. Siihen loistava paikka on muun muassa Kalustyan's (123 Lexington Avenue), josta löytyy kaikkia mausteita, joita ikinä olen päättänyt haluta. Kuivatuille meksikolaisille chileille löysin uuden huippupaikan, vielä paremman kuin Kalusyuan's. Essex Street marketin yhdessä putiikissa esim pasillat tuoksuivat aivan luumuille. Täällä taitaa olla suurempi liikkuvuus chileillä, tai sitten vain satuin paikalle sopivaan aikaan. Hinnat olivat alle kaksi dollaria per pussi mulatoja, achoja, guajilloja, pullia, pasillaksia jne. Myös meksikolaista oreganoa ja suklaata sai. Kalustyanissa hinnat voivat olla aika suolaisia (tosi on, maksoin siellä kerran kaksikyt dollaria suolapurkista!). Myös Chelsea marketin vihanneskaupasta sai chilejä irtomyynnissä. Guajillot olivat ihania, niinkuin moritachilitkin (hieman kuin chipotle mutta vähemmän savuinen). Pasilloita ja anchojakin sai, mutta ne olivat kuivahtaneempia kuin Essex street marketissa. Essex Street marketissa oli muuten useampia kojuja, joten kannattaa kiertää hieman, ennenkuin ostaa. Minä ostin ekasta paikasta, ja sitten tokasta ja sitten vielä kolmannestakin kun kokoajan näytti paremmalta. Ei se mitään. Koskaan ei voi olla liikaa pasilloita. Teimme chileistä muun muassa Rick Baylessin ohjeella Oaxacan black molea uuden vuoden aattona. Tai Matti sitä teki ja me muut vähän autoimme ja joimme punaviiniä. Lohdutan omaatuntoani sillä, että ravasin ympäri Manhattania moleaineiden perässä. Vinkkinä josset halua viettää viittä tuntia (tai katsoa kuinka joku viettää viisi tuntia) hellan edessä, niin Essex Street marketista sai myös hyvännäköistä valmismolea (ei lasipurkissa vaan tuorepakattuna muovirasissa). Lisäksi ostin sieltä molen kanssa tarjoiltavaksi queso frescoa ja oaxacan juustoa. 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Makeja


Innostuin tekemään makeja lauantai-iltana. Kävin päivällä hakemassa herkullisen palasen lohta Hakaniemen kauppahallista, jossa kaikki kalat näyttivät jälleen herkullisilta. Maltoin kuitenkin mieleni ja otin mukaan vain lohikimpaleen.






Makien tekeminen alkaa riisin keittämisellä. Sushiriisin ja myös makien tarkempi ohje löytyy aiemmasta blogitekstistä http://namskis.blogspot.fi/2013/10/lohikaarmerullat.html. Lisäyksenä muistiin, että riisiä kannattaa laittaa riittävästi leväarkin päälle, jotta niistä saa siistin näköisiä. Aloitin taas liian pienellä riisimäärällä. Ensimmäisistä rullista tuli liian kapeita ja jostain kohdin levä paistoi lävitse. Riisiä keitin hieman alle puolikkaan määrän (2,5 dl riisiä). Siitä riitti 5 makirullaan ja 4 nigiriin.

Täytin rullat avokadon ja kurkun viipaleilla.

















Rullien päälle laiton lohta niin kauan kuin sitä riitti ja loppuihin paahdettuja seesaminsiemeniä. Lohet grillasin kevyesti kaasupolttimella.

Lopuksi paloittele rullat ja tarjoile soijakastikkeen kanssa.

Ruokaa jäi hyvin seuraavan päivän lounaaksi.








Ainekset:
Sushiriisiä (kts. sushiriisi ohje http://namskis.blogspot.fi/2013/10/lohikaarmerullat.html)
Puolikas kurkku
n. 1 avokado
Lohta n 200g
Paahdettuja seesaminsiemeniä
5 puolitettua leväarkkia
Hieman sitruunamehua kuorittujen avokadojen päälle, jotta eivät tummu
Soijakastiketta tarjoiluun