torstai 3. huhtikuuta 2014

Keväinen vegepasta parsoista

Parsakausi<3 Cashewkerma currystä piti soveltaa pastakastikkeeksi paahdetuille parsoille. Idea oli selvästi hyvä, koska täällä on tehty just samoin. Maku oli raikas ja kermainen enkä kaivannut parmesanjuustoa päälle. Ajattelin että parmesanjuustottomat pastaruuat olisi suurimpia haasteita vegaaniselle ruokavaliolle. Ei se sitten niin iso haaste ollutkaan. Tämä on huipputerveellistä eikä edes tarvita myönnytyksiä herkullisuuden kanssa (vrt. soijamaito kahvissa). Just tän takia muun muassa halusin viettää vegekuukautta: oppisi uusia ruuanlaittokikkoja.





Keväinen parsapasta
kahdelle

Täysjyväspagettia
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
Puntti parsaa
Sitruunan kuori raastettuna (vajaa 1rkl) ja puolikkaan sitruunan mehu (noin 2 rkl)
2 dl cashewpähkinöitä
Kourallinen pinjansiemeniä
Suolaa ja mustapippuria

Soseuta cashewpähkinät blenderissä. Laita niiden sekaan noin 2 dl vettä kunnes koostumus on paksun kermainen.

Laita uuni grillivastukseksella päälle. Naksi parsat pienemmiksi paloiksi, poista kovat kannat ja pyöritä ne oliiviöljyssä ja rouhi hieman suolaa ja pippuria päälle. Grillaa niitä noin 8 minuuttia tai kunnes rapean kypsiä.

Keitä pasta. (Muista säästää pari desiä pastan keitinvettä)

Paahda pinjansiemenet pannulla. Poista ne pannulta, ja ruskista valkosipulia oliiviöljyssä pari noin viisi minuutia. Minusta hyvin paahtuneesta valkosipulista tuli hieno extramaku pastaan. Lisää pannulle valutettu pasta, cashewkerma, noin 1-2 dl pastan keitinvettä (laitoin turhan vähän ja kastike jäi hieman kuivaksi kuten kuvasta näkee), sitruunan kuori, suola, pippuri ja parsat. Sekoita hyvin, lämmitä ja purista joukkoon sitruunamehu.

Koristele pinjansiemenillä, (lehtipersiljalla) ja oliiviöljyllä. Rouhi päälle vielä vähän mustapippuria.

2 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen ja raikas annos tosiaan, tätä pitääkin testata kunhan saan ensimmäisen parsanipun ostettua tälle vuodelle. :)

    VastaaPoista