maanantai 8. huhtikuuta 2013

Rapsakka pannupizza


Tähän pannupizzaan on otettu oppia Seriouseatsin Foolproof Pan Pizza reseptistä, jossa on hyvin neuvottu miten tehdä taikina ja miten eri lämpötilat vaikuttavat pizzan paistamiseen. Tällä resepitillä pizzan pohjasta tuli herkullisen rapea. Paistoin pizzaa ensin 280 asteessa noin 12 minuuttia. Tuossa ajassa pizza alkoi lopuksi jo tummua päältä melkoisesti, joten pidempään en olisi voinut sitä pitää uunissa. Toisella kerralla asteita oli 265 ja paistoaika 13 minuuttia. Tällöin pizza ei ehtinyt tummua liikaa. Kun pizzan ottaa pois uunista, pohjan rapeus on hyvä tarkastaa nostamall pizzaa lastalla. Usein pohja jää hieman vajaaksi, joten sitä kannattaa paistaa vielä lisää levyllä keskilämmöllä muutama minuutti (varo ettei pohja pala). Tämä viimeistely tekee pizzan pohjasta ihanan rapsakan.

Taikina kahteen pannupizzaan:

400g vehnäjauhoja (osa jauhoista voi hyvin olla muitakin jauhoja mitä kaapista löytyy)
5g kuivahiivaa
1-2 teelusikallista suolaa
275g vettä
ruokalusikallinen oliiviöljyä

Sekoita kuivat ainesosat keskenään isossa kulhossa. Lisää joukkoon vesi ja oliiviöljy. Sekoita taikina ja vaivaa kierrevatkaimella. Anna taikinan nousta muutama tunti. Tämän jälkeen nosta taikina pois kulhosta ja jaa se kahteen osaan ja pyörittele palloiksi. Taikinasta riittää kahteen halkasijaltaan 24cm valuurautta pannulla tehtyyn pizzaan.

Kaada valurautapannulle 1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä ja aseta taikinapallo pannulle. Painele taikinaa käsin jotta se peittää pannun pohjan. Tämän jälkeen nostata taikinaa pannulla muovikelmun alla vielä tunti tai kaksi. Lopuksi ennen kuin levität taikinan päälle tomaattikastikeen ja muut täytteet painele taikinaa varovasti  sormilla ja nostele sitä hieman reunosta, jotta ylimääräinen ilma vapautuu.

Puolet taikinasta voi hyvin laittaa jääkaappiin ja tehdä vasta seuraavana päivänä. Ota taikina pois jääkaapista ja asettele suoraan öljytylle pannulle. Anna taikinan seistä pannulla huoneen lämmössä muutama tunti ennen kuin laitat pizzan uuniin.

Tomaattikastike:

1 tölkki kuorittuja tomaatteja
2 valkosipulin kynttä
tuoretta basilikaa
teelusikallinen kuivattua oreganoa
teelusikallinen sokeria
1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
kuivattua chiliä

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja lisää joukkoon sipulit ja mausteet. Lisää tomaatit. Kaikkea tomaattimehua ei kannata laittaa joukkoon, ettei kastikeesta tule liian vetistä. Sekoita nopeasti sauvasekoittimella ja anna kiehua hetki hiljalleen.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti