torstai 11. huhtikuuta 2013

Jättikatkarapuja ja uutta vihreää

Kun käyn Viivoanissa, nappaan välillä mukaan erikoisia vihanneksia, mikäli hyvännäköisiä on tarjolla. Ei ehkä lähiruokaa, mutta mielestäni on aina jännittävää kokeilla jotain uutta. Ostin viime käynnillä nipun kiinanruohosipulia. Paketissa luki gui chai flower. Löysin Fuschia Dunlopin Revolutionary Chinese Cookbookista reseptin, jossa kiinanruohosipuli yhdistettiin jättikatkarapuihin simppelissä kastikkeessa (Fisherman's Shrimp with Chinese Chives s. 177). Olin juuri ostanut pussin isoja, raakoja, kuorellisia ja sertifikoituja pakastekatkoja, joten tämä resepti kuulosti hyvältä. Tuoreet katkaravut ovat tietysti oma lukunsa. Mutta raaoista ravuista saa myös tosi hyviä, rapeita ja suussapomppivia muutamalla kikalla. Kannattaa lukea mm. Rasamalaysian vinkit. Tässä reseptissä ravut huuhdellaan kylmällä vedellä ja marinoidaan valkuaisessa. Halutetssaan voi myös ensin marinoida rapuja kylmässä vedessä, johon on sekoitettu leivinsoodaa (ja lopuksi huuhdella ravut), mutta mielestäni ravuista tulee näinkin pomppivia ja herkullisia. Soodakikka toimii muuten myös mureuttamaan kanaa, mutta niin toimii valkuais+tärkkelysmarinointikin. Näin saadaan pehmeää suussasulavaa kiinalaistyyppistä wokkikanaa. Tietysti, jos ylikypsennät ruokasi ravuista tulee sitkoisia ja kanoista kuivia.
Kannattaa muuten vaikka pakastaa ravuista jääneet kuoret. Niistä saa myöhemmin hyvän pohjan kastikkeelle, liemelle tai keitolle.
Niin, ne kiinanruohosipulit. Ne olivat herkullisia. Hieman kuin valkosipulin varret. Ja niistä lähti hirveä haju. Kummastelin kuinka pahalta joku haisee raitoivauvussa, kunnes tajusin, että sehän oli minun ostoskassini sisältö! Voisikohan näitä kasvatttaa mökillä?


















Jättikatkarapuja & kiinanruohosipulia

500 grammaa raakoja jättikatkarapuja sulatettuna, suolistettuna ja kuorittuna
nippu kiinanruohosipulia
3 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattuja chilihiutaleita
1 iso tuore punainen chili viipaloituna
1 tl mustaa riisiviinietikkaa (aasialaisista kaupoista)
1 tl paahdettua seesamöljyä
0.5 dl kanalientä
1 tl maizenaa
suolaa
noin 2.5 dl maapähkinä- tai rypsiöljyä rapujen friteeraamiseen.

marinadi ravuille

1 tl suolaa
1 rkl perunajauhoja
1 munanvalkuainen

Huuhtele ravut ja laita ne marinoitumaan (noin 30 min). Leikkaa ruohosipulit noin 2-3 sentin paloiksi. Lämmitä öljy pienessä kattilassa 150 asteeseen (voit tehdä tämän myös wokissa, mutta meistä friteeraaminen kattilassa on helpompaa). Friteeraa ylimääräisestä marinadista valutettuja rapuja noin minuutin verran, niin että niistä tulee pinkkejä muttei vielä kypsiä. Nosta öljystä valumaan siivilään tai talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Laita wokki lämpenemään ja lisää sinne 3 rkl öljyä. Lisää joukkoon valkosipulit, chilihiutaleet, ja wokkaa hetken. Lisää joukkoon katkaravut, sekoita, ja lisää mustariisiviinietikka. Kun ravut alkavat olla kypsiä, noin minuutti, lisää joukkoon kiinanruohosipulit ja tuore chili. Wokkaa toinen minuutti. Lisää sekaan kanaliemi, johon on sekoitettu reilu teelusikallinen maizenaa. Sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa suolalla, nosta wokki liedeltä, sekoita joukkoon seesamöljy ja tarjoile riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti